16. huhtikuuta 2013





Hiljaiseloa ja tekniikkavaikeuksia.
On se mahdotonta kun mitkään laitteet ei tunnu toimivan ja kännykällä ei jaksa alkaa kirjoittelemaan.

Viikonloppu starttasi Kirjat Kiertoon -tapahtumalla Porissa aina sunnuntaihin saakka ja lauantaina tämä neiti lähti itse juhlimaan parin viinilasillisen saattelemana.






Perjantain ja lauantain kärsin mulle viimeaikoina tuntemattomaksi tulleesta vaatekriisistä. Tallinna-aikoina se oli jokaviikonloppuinen ongelma. Lauantain kuuden aikaan olin vähällä soittaa pomolle että voinko mielummin tulla vielä töihin. Ei tarvitsisi stressailla turhista. Loppujenopuksi vetäisin päälle supereläimellisen leopardikuosisen mekon. Peilin edessä mietein monet kerrat että se on turhan yliampuva mutta kaveri vannoi sen olevan siistin näköinen, ei trashytrash. Kuitenkaan en lisännyt asuun muita koruja kuin kelloni, ja mustista sukkahousuistakaan ei näknynyt mitään läpi. 

Sunnuntaina menin töihin 8 tunnin aikana nautitun parin viinilasin aiheuttamassa krapulassa. Aamulla herätessä oli oikeastikin vähän tunkkainen. 



Viikonlopun safkoja:



Lauantai: 

Aamupalasmoothie

Latte ja So-Low-Carb -protskupatukka 

Lohimedaljongi
Parsakaalia
Vihreitä pavunversoja
Kurkkua
Kesäkurpitsaa

+ viinilasit




Sunnuntai:

Aamupalasmoothie ja Arnoldsin kinuskidonitsi
Vihreää teetä

Latte ja So-Low-Carb -protskupatukka

Kolmen munan munakas
Pavunversoja
Parsakaalia
Kesäkurpitsaa


Herkkuviikonloppu. Jos syö terveellisesti ja hyvin, on myös varaa herkutella. Joskus ja kohtuudella.

9. huhtikuuta 2013


Foodstuff

Seuraava pätkä on kopioitu eilen Iltalehdestä. 


Kymmenen askelta kohti terveellisempää elämää
1. Käytä runsaasti tuoreita vihanneksia, marjoja ja hedelmiä - luomua tai kotimaista aina kun mahdollista.
2. Käytä täysjyväviljoja, myös kinoaa, tattaria, hirssiä ja spelttiä.
3. Käytä papuja, linssejä ja sieniä tuomaan vaihtelua ja lisäämään ravintoaineita aterioille.
4. Käytä täysrasvamaitotuotteita ja voita kohtuudella.
5. Käytä laadukkaita proteiineja: kala, merenelävät, kananmunat, kana, riista ja täysliha.
6. Käytä hyvien rasvojen lähteinä kylmäpuristettuja öljyjä sekä kookosöljyä, rasvaista kalaa, pähkinöitä, siemeniä ja avokadoa.
7. Käytä tuoreita yrttejä mausteeksi liiallisen suolan ja valmiskastikkeiden sijaan.
8. Käytä juomaksi vettä, vihreää tai valkoista teetä ja muita yrttitee-vaihtoehtoja sekä kohtuudella kahvia.
9. Käytä elimistösi suosimaa ateriarytmiä nauttimalla aamiainen, lounas ja ilta-ateria säännöllisesti. Täten vältyt välipalakierteestä.
10. Käytä järkeäsi pika-, valmis- ja roskaruokien sekä tupakan ja alkoholin kanssa - ne eivät tue terveyttäsi!





Tuossa oli aika hyvin kiteytetty oma ruokavalioni. Punaista lihaa en ole syönyt yli kahdeksaan vuoteen (en kuitenkaan eettisistä syistä, vaan yksinkertaisesti en saa sitä alas). Myöskään en koskaan lisää sokeria mihinkään, ja vanha sokeripussi maustekaapissa onkin kovettunut koppuraksi (kahviin saatan sillon tällöin sujauttaa Hermesetasnamiskan). Suolaa lisään kohtuudella ruokaan. Venäjällä reissaillessani tuttavaperheen lääkäripariskunta aina muistutti sokerin ja suolan olevan valkoinen vaara. No, tottahan se.


Joskus aikoinaan kun yritti laihduttaa, jätin aamupalan väliin. Olin itseasiassa aika pitkänkin ajan syömättä aamulla. Miten typerää. Aamupalaa ei turhaan kutsuta päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Yleensä aamuisin ja lounasaikaan tankkaan päivän hiilarit (joita saan kasviksista, marjoista ja hedelmistä) ja loppupäivä menee enemmän proteiinipainotteisella ruokavaliolla. 



Aamiainen:

Terveyspommismoothie josta olen jo pidemmän aikaa hehkuttanut. 



1 Banaani
1 Purkki rasvatonta maitorahkaa 
1-2 tl Kookosöljyä
1 rkl Pellavansiemen- ja mustikkarouketta
Kourallinen mustikoita 
Vähän vadelmia tai mansikoita (joskus tuoreananasta)
Vähän sokeroimatonta mustikkakeittoa ja loraus vettä

Smoothien lisäksi aamulla juon kupillisen vihreää teetä ja saatan syödä omenaa, porkkanaa, ananasta tai muuta vastaavaa.








Lounas/ Päivällinen:

Päiväsaikaan syön yleensä yhden lämpimän aterian, päivän hektisyydestä riippuen. Itse olen jättänyt ruokavaliostani höttöhiilarit kokonaan pois, ja täysjyvätuotteetkin ovat karisseet, vaikka toki niitä on terveellistäkin syödä. Tuohon yllämainitsemaani valkoiseen vaaraan voisi mielestäni hyvin lisätä vehnäjauhot. Yleensä syön vaaleaa lihaa salaatilla tai kasviksilla.




Paistettua lohta
Kookosöljyssä paistettuja wokkivihanneksia
Tuorekurkkua
Pinjansiemeniä

tai

Kanafile (paistettu kookosöljyssä)
Tuorekurkkua
1 tomaatti
1 porkkana



Välipalat/Iltapala/Muu

Nopeat välipalat esimerkiksi treenien jälkeen tai tuntia ennen treenejä koostuva yleensä kaupasta haettuna jostain hedelmästä, rahkasta tai proteiinipatukoista. 



Proteiinipatukoista suosin Suomalaista So-Low-Carb:a koska nissä on hyvät ravintoarvot ja maistuvat hyviltä. Eritoten minttusuklaa ja jugurttipäälysteinen marjahässäkkä.

Iltapalaksi saatan tehdä aamupalasmoothien, syödä hedelmiä, kasviksia, rahkoja, munakasta tai joskus jopa salaatin. Porkkanoiden menekki on noussut koko ajan - tuleekohan musta kohta ihan oranssi?


Mrrau.


8. huhtikuuta 2013


Nyt on kyllä vaikeuksia tekniikan kanssa. Omassa läppärissä ei toimi netti, puhelin lagaa ja kaikki viimeaikoina ottamani kuvat on ripoteltu ympäriinä ties minne. Aggrrh.

Jokatapauksessa. Näytös meni hyvin, jopa kahden pikkupuudelin kanssa metrin levyisellä lavalla. Sain myös muutaman koevedoksen promokuvauksista. Lopputuloksiin en ole hirveän tyytyväinen, sillä ikävä kyllä, ripset olivat liikaa omien silmien tiellä. Täällä sitä parhaillaan kasvatetaan ripsiä pois. Yyh.






Koko aamupäivän olen koittanut saada kasaan koreografiaa ja tuntuu että ajatus alkaa karkailemaan kaikkeen muuhun. 



Purrr.

4. huhtikuuta 2013


Nyt sain vihdoikin toimivan läppärin käsiini että pääsen kirjoittelemaan tännekin. Meinasin ottaa Tampereelle mukaan omani, mutta saatuani tavaravuoren pakattua kasseihin älysin että läppärilaukun roudaaminen kaiken muun lisäksi tuntuu ylitsepääsemätömältä. Siispä puhelimen avuin elelin kolme päivää hienosti (..hermot tosin meni pariinkin otteeseen).

Kohta lähden liitelemään vaatesovituksiin sekä myöhmmin illalla on kenraalitreenit huomisesta muotinäytöksestä. Huomenna päivä alkaa klo: 9.30 ja loppuu siinä 04.00 paikkeilla. Päivä- ja yövuorossa siis molemmissa ollaan. Sweet, happiness, coffee. 





Ihan aluksi on pakko hehkuttaa Hotelli Tammer:n aamupalaa.. Tai itseasiassa brunssia. Palvelu oli ensiluokkaista, ja kukapa hullu ei tuosta ympäristöstä syttyisi. Oli kyllä upea paikka. Ja ikkunasta katsoessa ei se koskikaan auringonpaisteessa huonolta näyttänyt. 

Nyt taas olen mukavasti kotosalla, ilma aamuista chai lattea. Yyh. Löysin myös pitkästä aikaa jotai uutta itselleni. Bongasin henkkamaukan  alennuksesta Maison Martin Margiela for H&M:n  upean takin.  Takista saatte tarkempaa kuvaa myöhemmin, mutta voi että miten ihana ja napakka se on. Olen ylpeä.

Voisin taas alkaa rustaamaa vaikka mistä mutta säästän iltaan. Nyt on pian lähdettävä. Kiitos, anteeksi.


Meow.